Siirtolapuutarha-aate ja siirtolapuutarhat Suomessa

Siirtolapuutarha- ja palstaviljelyaate levisivät 1800-luvun lopulla Saksasta muihin teollisuusmaihin osana laajaa puutarhakaupunkikeskustelua ja paremman asuinympäristön suunnittelua.

Suomessa palstaviljely eli niin kutsuttu kerhomaaviljely alkoi eri tahoilla 1800-luvun lopulla, ja mm. kansakoulut ja jotkin yhdistykset järjestivät tällaista viljelyä. Samoin monet teollisuuslaitokset antoivat työntekijöilleen puutarhapalstoja, joissa kasvatettiin lähinnä perunaa ja juurikasveja mutta myös marjapensaita ja koristekasveja.

Ensimmäiset keskustelut siirtolapuutarhojen perustamisesta Suomeen käytiin 1900-luvun alussa. Suomen ensimmäinen siirtolapuutarha perustettiin 1916 Tampereen Hatanpäähän. Vanhin alusta alkaen samalla paikalla toiminut siirtolapuutarha on 1918 perustettu Helsingin Ruskeasuon siirtolapuutarha aivan Mannerheimintien kupeessa.

Siirtolapuutarhoja perustettiin erityisesti 1930-luvulla ja sotien jälkeen 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa. Siirtolapuutarhat olivat sosiaalista rakennustoimintaa, sillä viljelijät valittiin tarkoin kriteerein: lapsiperheet olivat etusijalla. Monessa kaupungissa lastensuojelulautakunta tai huoltolautakunta teki aloitteen siirtolapuutarhan perustamisesta. Puutarhat perustettiin aivan kaupungin kupeeseen, jotta viljelijät pääsivät sinne helposti.

Puutarhoilla oli tärkeä sija perheiden ruokataloudessa ja sieltä pyrittiin saamaan talvisäilöön mahdollisimman paljon. Siirtolapuutarhat rakennettiin tavallisesti kaupunginpuutarhurin valvonnassa ja ohjeiden mukaan. Viljelijöille pidettiin yhteisiä esitelmätilaisuuksia ja palstoilla käytiin antamassa käytännön ohjeita. Neuvontaa kaivattiinkin, sillä maan muuttaminen muhevaksi puutarhaksi ei ollut aivan yksinkertaista. Hedelmäpuiden ja marjapensaiden hoidossa ja leikkauksessa opastettiin kädestä pitäen. Vuosien kuluessa taito kasvoi ja puutarhat alkoivat kukoistaa. Hyötyviljely oli keskeisessä asemassa. Viljelymenetelmissä pyrittiin sadon maksimointiin. Omenapuut myrkytettiin säännöllisesti ja runsaalla lannoituksella saatiin isoja satoja.

Ennen 1960-lukua rakennetut siirtolapuutarhat ovat suomalaisten puutarhakasvien geenipankkeja, sillä tuossa vaiheessa kasvien maahantuontia ja myyntiä ei ollut kovinkaan paljon, vaan monet hankkivat puutarhaansa kestävät pensaat, puut ja perennat tuttaviensa omakoti- ja huvilatonteilta tai maalaistalojen ja mökkien pihoista. Vanhat omenapuut edustavat mitä moninaisimpia lajikkeita ja karviaisia on montaa kokoa, väriä ja makua. Siirtolapuutarhuri on innokas puutarhaharrastaja, joka mielellään testaa uusia kasveja ja niiden kestävyyttä. Joistain on iloa vain yhdeksi kesäksi, mutta osa kotiutuu hyvin puutarhaan ja alkaa siellä vaelluksensa palstalta toiselle siemeninä tai jakotaimina. Siirtolapuutarhassa kierrellessään näkee hyvin, mitkä koriste- ja hyötykasvit viihtyvät kullakin ilmastovyöhykkeellä

Perinteiset siirtolapuutarhat rakennettiin aikoinaan kaupunkien liepeille hyvien kulkuyhteyksien päähän. Monessa tapauksessa kaupunki on sitten kasvanut siirtolapuutarhan ohi. Puutarhapalstat on rakennettu suunnitelman pohjalta kaupunkimaisesti kapeiden teiden ja kujien varsille. Näin puutarhapalstat muodostavat kyläyhteisön, jonka asukkaat huolehtivat monista asioista yhdessä. Siirtolapuutarha on kuin maalaiskylä, mutta positiivisessa mielessä, sillä siellä ollaan vapaaehtoisesti, harrastuksesta ja vain kaunein aika vuodesta. Kun haluaa käydä välillä toisessa kodissa, se käy mukavasti, sillä siirtolapuutarha on lähellä. Puutarhaan voi piipahtaa töiden jälkeen tai parhaimmassa tapauksessa sieltä voi käydä töissä.

Hyvin hoidettu siirtolapuutarhayhteisö kuormittaa luontoa vähän. Suuressa osassa on kesävesi eli vesi on käytössä vain kesäajan. Viemäröintiä ei ole, vaan tiski- ja muut pesuvedet päätyvät kasteluvedeksi tai kompostiin. Yhteiset käymälät toimivat parhaimmillaan kompostointiperiaatteella. Kaikki puutarhasta kertyvät kasvijätteet kompostoidaan. Risut ja puut poltetaan mökin tulisijassa. Tavoitteena on, että puutarhasta viedään jätekuormassa pois vainongelmalliset jätteet ja kierrätykseen menevät lasit, metallit ja paperit.

Siirtolapuutarhamökkien käyttö riippuu viljelijän kiinnostuksesta ja mökin koosta. Vanhimmissa siirtolapuutarhoissa, joissa on pienet puutarhamajat, käydään päivisin hoitamassa puutarhaa. Isompiin mökkeihin voi muuttaa koko kesäksi, ja kun alueella on hyvät peseytymistilat, voi sieltä käydä myös töissä.

Monet näidenkin palstojen viljelijöistä käyvät hoitelemassa palstaa jopa päivittäin mutta palaavat aina iltaisin kaupunkiasuntoon yöksi. Siirtolapuutarha on niin lähellä, että tällainen kesänvietto on mahdollista. Palstalta saadaan kesän tuoksujen ja tunnelmien lisäksi ruokapöytään terveellistä ja hyvää syötävää. Uusimpien 1980- ja 1990-luvulla rakennettujen siirtolapuutarhojen mökit on suunniteltu ympärivuotisiksi vapaa-ajanasunnoiksi.

Siirtolapuutarha on sosiaalisesti hyvä ympäristö. Siirtolapuutarhaharrastus on kunkin omaa puutarhaharrastusta, mutta siirtolapuutarha tuo siihen mukaan sosiaalisuuden ja yhdessä tekemisen ilon. Naapurit ovat lähellä, mutta yksinkin saa olla, jos niin haluaa.

Siirtolapuutarha on yhteisö, jonka yhteisiä asioita hoitaa viljelijöiden muodostama yhdistys. Sen toimesta on alueella kokoontumistila, kerhotalo ja usein myös yhteinen sauna sekä erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Monissa puutarhoissa harrastetaan liikuntaa, pelataan lentopalloa ja petankkia, heitetään tikkaa, tehdään yhdessä kävely- ja pyöräretkiä, jumpataan ja tanssitaan. Joissain puutarhoissa on näytelmä- ja lauluryhmiä. Kesäisiin juhliin suunnitellaan itse ohjelmat ja mikä on hauskempaa kuin katsoa tuttujen esiintyvän tai esiintyä itse. Yhteiset juhlat kuuluvat siirtolapuutarhan kesään. Keväällä aloitetaan kesäkauden avajaisilla, juhannusta vietetään yhdessä ja elokuulla ovat elojuhlat. Lisäksi on muita tapahtumia kunkin puutarhan perinteen ja tapahtumia järjestävien innon mukaan. Välillä puutarhan väki lähtee yhdessä kesäteatteriin tai pienelle matkalle. Matkalla käydään usein katsomassa muita siirtolapuutarhoja ja juttelemassa siirtolapuutarhalaisten kanssa. Yhteinen asia yhdistää, ja siirtolapuutarhaväki on heti sinuja keskenään.

Päiväpuutarha – kesäpuutarha –ympärivuotinen puutarha

Ensimmäiset siirtolapuutarhapalstat tehtiin puutarhaa ja viljelyä silmälläpitäen. Palstalle suunniteltiin pieni maja, jossa oli tila työkaluja varten ja pieni oleskelutila, jossa saattoi pitää sadetta tai nauttia mukaan otetut eväät. Majaa ei ollut suunniteltu pitempää oleskelua varten, mutta saattoi viljelijä siellä joskus yöpyäkin. Ajatus siitä, että viljely oli keskeisessä asemassa, näkyi myös puutarhapalstalla, jossa puutarha oli pääsijalla ja maja sen peräosassa taustalla. Ensimmäisiin siirtolapuutarhoihin ei suunniteltu alkuaan yhteisiä tiloja, mutta viljelijät rakensivat niitä itse, kun yhteistoiminta voimistui.

Halu oleskella puutarhalla pidempäänkin kasvoi ja puutarhamajoista alettiin tehdä suurempia, noin 15 neliömetrin kokoisia ja usein niin korkeita, että vintille saatiin makuupaikat. Alakertaan tuli huone, keittonurkkaus ja eteinen. Mökin edessä oli avokuisti, joka usein myöhemmin muutettiin lasikuistiksi. Sotien jälkeen puutarhamajat suunniteltiin aiempaa selvemmin perheiden kesänviettoa varten. Ne olivat noin 20 jopa 30 neliömetrin suuruisia ja niiden alakertaan oli sijoitettu makuualkovi. Usein mökki oli niin matala, että vintille ei mahtunut makuutiloja. Oleskelutilana oli lasikuisti. Puutarhojen kokonaissuunnitelmissa otettiin aiempaa paremmin huomioon yhteiset tilat, kerhotalot, saunat ja liikuntapaikat.

Siirtolapuutarhojen rakentamisessa oli 1960- ja 1970-luvulla hiljainen vaihe. Kaupunkilaiset hankkivat omia autoja ja rakensivat kesämökkejä kauas kaupungin ulkopuolelle. Siirtolapuutarhoja alettiin katsella rakennusmaana, ja monet olivat hävittämisuhan alla ja joistakin lohkaistiin pala pois. 1970-luvun lopun jälkeen rakennettujen siirtolapuutarhojen majat ovat selvästi aiempaa isompia ja ne on suunniteltu kesäasunnoiksi. Näissä mökeissä on usein avara tupa ja keittonurkkaus. Makuutilat ovat isossa alkovissa tai vintillä. Rakennuksessa on usein pesutilat tai sauna ja varasto.

Filosofian lisensiaatti, siirtolapuutarhuri Helena Honka-Hallila