Puutarha ja luonnon monimuotoisuus

Siirtolapuutarhoja on Suomessa rakennettu hyvin erilaisiin paikkoihin, laidunmaille, pelloille, rantaniityille. Osa aivan tasaiselle maalle, mutta osassa on maastonmuotoja ja luonnontilaisia alueita, metsää, niittyä, rantaa ja kallioita.

Maaperä muodostuu kivennäismaista ja eloperäisistä aineksista. Kivennäismaita ovat kaikki kallioperästä rapautuneet maalajit, kuten sora, hiekka, hieta, hiesu ja savi. Eloperäisiä taas ovat kaikki elävät, kuten multa, turve, kangashumus, lieju ja muta. Kangasmaan humus hajoaa hitaasti ja on hapanta. Lehtojen kosteudessa viihtyy runsas eliöstö, joka hajottaa kasvinjätteet tehokkaammin. Peltomaiden maaperä vaihtelee huomattavasti savimaista hiekkamaihin ja mustiin soista raivattuihin multamaihin. Kuohkea maaperä, jossa on rikas pieneliöstö, antaa parhaat mahdollisuudet onnistuneelle viljelylle. Maaperä vaikuttaa myös talvehtimiseen. Kevyt, ilmava ja hiekkapitoinen maa on lämmintä, ja kasvit talvehtivat siinä paremmin kuin jäykässä, raskaassa savimaassa. Kevätkylvöihin ja istutuksiin päästään hiekkamaalla paljon varhaisemmin kuin savimaalla.

Suomi jaetaan ilmastollisten tekijöiden mukaan karkeasti seitsemään vyöhykkeeseen, mutta paikalliset olosuhteet vaihtelevat paljonkin näiden vyöhykkeiden sisällä. Varsinkin rannikkoalueiden vähäluminen tai lumeton talvi on koetus monille kasveille.

Siirtolapuutarha on hoidettu puutarha, mutta hoidossa voidaan käyttää luonnonmukaisia menetelmiä. Syksyn lehtiä voidaan haravoida kasvien suojaksi. Kuihtuneet kukkavarret jätetään talventörröttäjiksi, joiden juurella kuihtuneet lehdet ja vähäinenkin lumi suojaavat silmuja ja juuristoa. Kuihtuneet varret silputaan keväällä maan pinnalle ja peitetään kompostimullalla, kun uusi kasvukausi on alkanut.

Istutuksiin valitaan sellaisia vanhoja koriste- ja hyötykasveja, jotka ovat pitkään kestäneet juuri tämän alueen pihoissa ja puutarhoissa. Lisäksi pihatarhaan tuodaan tai siellä vaalitaan jo kasvavia kauniita luonnonkasveja. Mitkä ovat kauniimpia kevään airuita kuin heleät sinivuokot ja niiden jälkeen nousevat valkovuokot, käenrieskat, kevätesikot ja kielot. Tai miten komeasti tervehtivät kesää kallioiden notkanteissa sinisinä mattoina kukkivat keto-orvokit.

Erityisesti niissä siirtolapuutarhoissa, joissa on yhteisiä alueita, voidaan osaa niistä hoitaa luonnontilaisena niittynä tai metsänä. Niitty kaipaa kesäisin niiton ja keväällä haravointia. Metsässä pitää välillä tehdä risusavottaa, jotta matala aluskasvillisuus saa valoa ja kukoistaa. Siirtolapuutarhuri nauttii kasvien kanssa puuhailusta. Osa kasvattaa kasviksia, marjoja ja hedelmiä kesäiseen ruokapöytään ja talvisäilöönkin. Osa nauttii kukkaloistosta ja luonnon herkästä monimuotoisuudesta. Useimmat haluavat molempia.

Filosofian lisensiaatti, siirtolapuutarhuri Helen Honka-Hallila