Ystävät ja viholliset

Puutarhan kasvit ovat myös tuholaisten herkkua. Kasvitauteja esiintyy erityisesti kosteina kesinä, kun taas tuholaisia runsaimmin lämpiminä kesinä. Jos alkukesä on kylmä, päästään yleensä pienemmillä tuholaisvaurioilla. Ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä voi varautua tuholaisia ja kasvitauteja vastaan. Vuoroviljely on tärkeimpiä toimenpiteitä tuholaisten ja kasvitautien ennalta ehkäisyssä. Se auttaa esimerkiksi kaali-, sipuli- ja porkkanakärpäsen torjunnassa. Karkotekasvit ovat kasveja, jotka tuoksullaan eksyttävät ja karkottavat tuholaisia pois niiden ravintokasveilta. Karkotekasveja kannattaa istuttaa sinne tänne puutarhaan. Karkottava vaikutus on mm. koiruoholla, koristekrassilla, pietaryrtillä, samettikukalla, sellerillä, salvialla, sipuleilla, keltasinapilla ja tomaatilla. Houkutuskasvit puolestaan keräävät itseensä haitallisia tuholaisia. Esimerkiksi Erilaisista päivänliljoista riittää iloa kesäkuun puolivälistä syyskuulle. Kiinankaali kaalimaalle istutettuna houkuttelee itseensä perhostoukkia.

Ennalta ehkäisyä on myös se, että suositaan puutarhassa niitä eläimiä, jotka käyttävät tuholaisia ravintonaan. Lähes kaikki pikkulinnut ovat hyödyllisiä puutarhassa; esimerkiksi tiaispari saattaa yhden kesän aikana pyydystää 30 kg puutarhan hyönteisiä. Pikkulintujen viihtymistä puutarhassa edistää suojaa antavien tiheiden pensaiden istuttaminen, juomapaikan rakentaminen sekä talviruokinta. Sammakot, siilit, päästäiset, maakiitäjät ja vaskitsat ovat myös hyödyllisiä, sillä ne syövät mm. etanoita. Lepakot puolestaan käyttävät ravintonaan kääriäis- ja mittariperhosia. Siilien talvehtimista voi edesauttaa rakentamalla niille talvipesiä tai jättämällä lehtikasoja talvehtimispaikoiksi. Sammakkoja puutarhaan houkuttelevat kosteat paikat, mm. lammikot.Leppäkerttujen kirvahimon tuntevat kaikki, mutta kirvantuhoajia on puutarhassa myös muita. Harsokorentojen toukat syövät innolla kirvoja, kehrääjäpunkkeja ja kilpikirvoja. Kirvat kelpaavat myös pihtihännille. Hämähäkit pyydystävät hyönteisiä komeisiin verkkoihinsa.

Kaikki lierot ovat hyviä maanparantajia ja voivat tunkeutua jopa metrin syvyyteen. Ne syövät jatkuvasti maata ja eloperäisiä jätteitä ja ulostavat hedelmällistä humusta. Matojen käytävät pitävät maan ilmavana, ja sadevesi imeytyy hyvin huokoiseen maahan. Kasvien juuret hakeutuvat mielellään käytäviin, joiden seinämillä on matojen tuottamia ravinteita.

Lehtiä vioittavia tuholaisia voidaan torjua tuhkalla ja talkilla, jotka estävät kasvien syömisen. Maahan levitettynä tuhka ja talkki haittaavat juuria vioittavien sipuli-, porkkana- ja kaalikärpästen munintaa sekä toukkien kuoriutumista. Tuhka, talkki, kalkki ja kuiva turve käyvät hyvin etanoiden torjuntaan, sillä etanat erittävät kuivaan aineeseen jouduttuaan niin paljon limaa että kuolevat. Mäntysuoparuiskutuksella (1 dl mäntysaippualiuosta 5 litraan haaleaa vettä) voidaan hävittää kirvoja, kaalikoita sekä perhos- ja pistiäistoukkia. Porkkanakempistä saattaa päästä mäntysuoparuiskutuksella ja sitä seuraavalla tuhkapölytyksellä. Kuuma vesi on yksinkertainen keino torjua tuholaisia. Kasvit kestävät +54-asteista vettä, kun taas tuholaiset kuolevat + 50 ºC:n lämpötilassa. Siten sopiva ruiskutuslämpötila on + 50–54 ºC. Ruukuissa olevat kasvit ja pensaiden oksat voi kastaa kuumaan veteen, jolloin ei tarvitse käyttää ruiskua. Myös kovalla paineella ruiskutettu kylmä vesi hävittää kirvoja ja punkkeja. Tosin kasvit eivät erikoisemmin pidä kylmästä suihkusta.

Erilaiset kasveista tehdyt vedet ja keitteet sopivat hyvin yrttien tuholaisten torjuntaan. Karkea ohje on, että tuoretta kasvia käytetään pari kourallista ja kuivaa pari ruokalusikallista litraan vettä. Kasveja voidaan liottaa haaleassa vedessä vuorokauden verran ja sihdata sitten pois, tai seos voidaan liotuksen jälkeen vielä kiehauttaa ja jättää jäähtymään rauhassa. Nesteeseen lisätty teelusikallinen mäntysaippuaa tai jotain muuta pesuainetta tehostaa ruiskutteen vaikutusta. Sopivia kasveja torjuntanesteiden valmistamiseksi ovat mm. koiruoho, aaprotti, pietaryrtti, raparperi, valkosipuli ja reunuspäivänkakkara. Nokkosvettä käytetään ohutkuoristen tuholaisten torjumiseen. Se valmistetaan lisäämällä tuoreita nokkosia täynnä olevaan astiaan haaleaa vettä ja antamalla kasvien liota astiassa korkeintaan neljän vuorokauden ajan välillä sekoittaen. Tämän jälkeen nokkoset sihdataan pois ja liuos laimennetaan 1: 1–10. Joidenkin ohjeiden mukaan vain vuorokauden seissyt nokkosvesi, jota ei laimenneta lainkaan, on kaikkein tehokkainta. Jos nokkosvesi seisoo liian pitkään, se alkaa haista pahalle ja saattaa jopa houkutella tuholaisia.

Mekaanisia torjuntakeinoja ovat mm. erilaiset ansat, aidat, liimanauhat, verkot, harsot ja kasvikaulukset. Etanoiden olutpyydyksen voi tehdä laakeasta astiasta, joka on kaivettu maan tasalle ja täytetty oluella. Humalan aromi houkuttelee etanoita, ja ne hukkuvat nesteeseen. Kirppoja voi houkutella ansaan tervatulla laudanpätkällä, joka on asetettu maahan. Juurimatoja eli sepän toukkia voi pyydystää halkaistuilla perunanpuolikkailla. Sipuli-, porkkana- ja kaalikärpäset tulevat munimaan isäntäkasviensa juurelle alkukesästä. Tällöin on hyvä peittää kasvustot kateharsolla tuhojen välttämiseksi. Kaaleja voi myös suojata erilaisilla kauluksilla kaalikärpästä vastaan. Porkkanamaan pitäminen harsolla peitettynä juhannukseen asti on paras keino välttyä kempin tuhoilta. Joskus suuremmat ötökät on helpointa vain kerätä pois kasveista ja tappaa. Näin voi tehdä esimerkiksi liljakukoille, kaaliperhosen toukille ja etanoille. Yökkösen toukkia voi etsiä tuhottavaksi kaatuneiden kaalintaimien juurelta. Kaaliperhosen munarykelmät ja toukkaryhmät voi murskata lehtiä vasten sormin painamalla. Peltokortekeite on tehokasta monien sienitautien – mm. homeiden, härmän ja ruven – torjunnassa. Vaikuttavana aineena on piihappo. Keitteen valmistukseen voidaan käyttää tuoretta tai kuivattua peltokortetta esimerkiksi suhteessa 100 g kasvia ja 2 litraa vettä. Peltokortetta neuvotaan yleensä keittämään puolen tunnin verran vedessä, minkä jälkeen seos siivilöidään ja laimennetaan noin kolminkertaiseksi ennen ruiskutusta kasveille ja maaperään. Piipitoisuus on peltokortteessa suurimmillaan elokuun aikoihin, joten kasvia kannattaa kerätä ja kuivata tällöin myös seuraavan kevään ruiskutuksia varten. Vesilasi eli natriumsilikaatti sisältää sekin runsaasti piitä, joten sitä käytetään samalla tavoin ruiskutteena sienitautien torjumiseksi. Sopiva ruiskutusvahvuus on 0,3–1,3 %.

Myös kamomillasta ja juolavehnästä tehdyillä hauteilla on suojaava vaikutus sienitauteja vastaan. Ne sopivat hyvin pienten taimien suojaamiseen. Jos tauti on jo iskenyt kasveihin, saastuneiden kasvinosien kerääminen pois hidastaa taudin leviämistä.

Filosofian lisensiaatti, siirtolapuutarhuri Helena Honka-Hallila