Maatiaisperennat ja luonnonkukat

Maatiaisperennoilla tarkoitetaan niitä monivuotisia kukkia, joita on viljelty Suomessa vähintään puoli vuosisataa. Monet niistä ovat alkuperältään luonnonlajeja ja osa on vanhan jalostuksen tulosta. Maatiaisperennat kukoistavat vähällä hoidolla vuodesta toiseen sopivassa kasvupaikassa. Ne kärsivät harvoin taudeista ja tuholaisista, ja niiden talvenkestävyys on erinomainen.

Pieneen siirtolapuutarhapihaan valitaan lajit sen mukaan, millaisessa maaperässä ja valo-olosuhteissa ne viihtyvät. Perennoista voidaan koota ryhmiä, jotka kukkivat koko kesän väriään vaihdellen, kun kasvit vuorotellen tulevat kukkaan. Tämä kukkimisrytmi on tärkeä miettiä, jotta kukat sopivat yhteen. Samoin on otettava huomioon kasvien koko, jotta pienet eivät jää jalkoihin. Monet kevätkukkijat lakastuttavat lehtensäkin nopeasti, joten on hyvä, että toiset kasvattavat isot lehdet peittämään aukot. Keväinen isokiurunkannus on tällainen rehevä kukkija, josta parin viikon kuluttua ei ole mitään jäljellä.

Perennaryhmä kaipaa keväällä pinnalleen ohuen kerroksen kompostia, joka peittää edellisen vuoden kasvinjätteet ja maan painumisen takia pintaan nousseet juurakot. Tällainen kevyt kate pitää maan hyväkuntoisena, ja kastemadotkin viihtyvät. Samalla poistetaan mahdolliset monivuotiset rikkakasvit. Kesän aikana poistetaan kukkavarret varsinkin niistä kukista, joiden ei toivota valtaavan koko penkkiä siementaimina.

Monet perennat muodostavat muutamassa vuodessa tiheän mättään, jolloin kukinta alkaa hiljalleen taantua. Mätäs kaivetaan ylös ja jaetaan lapiolla pienemmiksi. Rikkakasvien juuret perataan mättäistä pois ja jakopalat istutetaan takaisin. Ylimääräiset annetaan ystäville ja tuttaville.

Kevätkukkijat jaetaan syksyllä ja syyskukkijat keväällä. Muutamat perennat ovat mieluummin rauhassa omalla paikallaan. Tällaisia ovat pionit, jotka kerran hyvin istutettuna viihtyvät samalla paikalla pitkään. Mikäli pioniryhmään onnistuu saamaan kuolanpionia, tarhapionia ja jalopioneja, ryhmän kukinnasta ehtii nauttia pitempään. Muutenhan nämä juhannusajan kaunottaret kukkivat varsin lyhyen ajan. Osassa on hyvä tuoksu. Pionin lehdet ovat kuitenkin kauniita koko kesän.

Monet suomalaiset luonnonkasvit ovat vakiinnuttaneet paikkansa puutarhoissa, kuten kaunokit, kellot, päivänkakkarat, kielot ja vuokot. Vanhoja suomalaisia koristepensaita sekä hedelmä- ja marjalajikkeita on otettu uudelleen tuotantoon. Hyviä kasveja etsittiin 1980-luvulla Helsingin yliopiston Puutarhatieteen laitoksen ja Maatalouden Tutkimuskeskuksen yhteistyönä  KESKAS-projektin puitteissa vanhoista puutarhoista, puistoista ja hautausmailta. Projektia edelsi noin 20 vuotta kestänyt seuranta. Arvokkaita vanhoja ruusuja löydettiin 1992 alkaneessa kotimaisten kestävien ruusujen jalostusprojektissa. Niitä kannattaa kysellä, kun haluaa suomalaiseen pihaan oikeanlaiset puut ja pensaat. Taimet on puutarhamyymälässä merkitty FinE-merkillä. Se takaa, että taimet ovat vanhaa suomalaista alkuperää ja ne on kasvatettu Suomessa.

 
Siirtolapuutarhan yhteisille alueille voi istuttaa kestäviä pensasruusuja, jotka pienillä palstoilla vievät usein liian paljon tilaa. Ruusutarha alkaa kukintansa kesäkuun alussa, jolloin suomalaiset metsäruusut kukkivat pienin vaaleanpunaisin kukin. Mikäli siirtolapuutarhaan kuuluu metsää, siellä voivat kukkia suomalaiset luonnonruusut karjalanruusu, orjanruusu ja koiranruusu. Vanhojen puutarhojen pensasruusuista on helppo saada pistokkaita, sillä nämä ruusut tekevät jatkuvasti juurivesoja, joiden avulla pensas saattaa levitä monen neliömetrin alueelle, jos sitä ei pidetä kurissa. Pensasruusujen kukat eivät ole yhtä loistokkaan komeita kuin jaloruusujen, mutta ne tuoksuvat ja sopivat väriltään suomalaiseen ympäristöön.

Lisäksi on 1990-luvun lopulla aloitettu luonnonvaraisten kasvien käytön lisäämistä varten siementuotanto. Erilaisten kukkivien keto- ja niittykasvien siemeniä on siemenkaupoissa saatavilla niin kissan- ja harakankelloa kuin ahomansikkaa ja keto-orvokkiakin. Siemenseoksia saa mm. kuivaa ja kosteaa niittyä varten. Osa näistä kukkijoista on kaksivuotisia, kuten harakankello, jonka kukintaa on maltettava odottaa. Monet ketokasvien siemenet ovat henkäyksenpieniä. Siksi ne on hyvä sekoittaa esimerkiksi hiekkaan, jotta kylvö onnistuu. Siirtolapuutarhan yhteisistä alueista voi osaa hoitaa luonnonniittynä.

Kukkaryhmiin voi istuttaa perhosia houkuttelevia kukkia, sillä puutarhan kauneutta lisäävät siellä lentelevät värikkäät perhoset ja korennot. Perhoset pitävät myös nokkosista, sillä nokkosperhosten ja neitoperhojen toukat syövät niiden lehtiä. Tämän vuoksi siirtolapuutarhassa pitää olla tilaa nokkosillekin.

Filosofian lisensiaatti, siirtolapuutarhuri Helena Honka-Hallila