Mallikompostorin rakennus Valkealan 4H-yhdistyksen pihalle 5.7.2007 Valkealassa on 4H-yhdistyksen palsta-alue. Puutarhapalstoilla käy harrastelijaviljelijöiden lisäksi koululais- ja muita ryhmiä tutustumassa mm. kompostointiin. BIOHALO-hanke rakensi paikalle lehtikompostorin mallin. Malli on muutoin lähes samanlainen kuin toukokuussa 2007 Verlaan rakennettu lehtikompostori, 4H-yhdistyksen malliin rakennettiin lisäksi kannet. Lehtikompostorin pääty- ja -> välikappaleet rakennetaan elementteinä. Koko kompostorin leveys on 240 cm, yhden osan leveys on 120 cm. Kompostorin korkeus on 110 cm. Rakenna kolme samankokoista väli-/päätyseinää siten, että laudan pituudeksi mitataan 120 cm. Lautoja tarvitaan 8 kpl / seinä, eli yhteensä 24 kpl. Lautojen välinen rako on noin 3,75 cm. Kompostorin pystypuiksi tarvitaan 6 kpl 110 cm korkuisia lankkuja. Pitkiä, koko kompostorin pituisia (240 cm) lautoja tarvitaan 11 kpl. Kahdeksan pitkää lankkua tulee takaseinään ja kolme lankkua etuseinän alareunaan. <- Väliseinät nostetaan pystyyn ja naulataan laudat paikoilleen.
Kun etuseinään on kiinnitetty kolme kiinteää lautaa, laitetaan kaksi 30 x 28 rimaa sivun ulkoreunaan ja yksi keskellä väliseinää. Alimpaan rakoseen laitetaan myös koroke samasta rimasta. Tämän jälkeen naulataan 22 x 100 kokoinen lauta pystyy. Laudan pituus on sama kuin sivun korkeus eli 110 cm. ->
<- Kompostorin kannen takaosa on kiinteä. Kiinteä laudoitus ulottuu noin kannen puoleenväliin. Sahaa 6 kpl 240 cm pituisia lautoja ja kiinnitä ne kansiosaan, aloittaen kannen takareunasta.
Kannet (2 kpl): 4 kpl 63 cm lautoja ja 14 kpl 120 cm pitkiä lautoja. ->
<- Kiinnitä saranat (2 kpl / kansikappale). Kummallekin avautuvalle kannelle tehdään tukevat stopparit.
Pinta on käsitelty -> puunsuoja-aineella. Lehtikompostori on valmis käytettäväksi. Pohjasta avoin, eristämätön kompostori soveltuu ainoastaan puutarhajätteelle eli lehdille, oksille, ruoholle jne.
Tarvikeluettelo: Puutavara 50 x 100: 6 kpl, pituus 110 cm 30 x 28: 3 kpl, pituus 110 cm 28 x 100: lautaa 75 juoksumetriä Jos teet kannen, lisää puutavaraa 35 juoksumetriä. Puutavara voi olla esim. vajaakanttista, jolloin kompostorista tulee huomattavasti edullisempi. Myös jätelauta kelpaa käytettäväksi. Älä kuitenkaan rakenna kompostoria painekyllästetystä laudasta. Muut tarvikkeet 50 mm nauloja 1 kg Muutama ruuvi kansistoppareiden kiinnitykseen 4 saranaa Pintakäsittelyyn esim. Valttia tai maalia noin 5 litraa Rakennustyö ja rakennusohje: Eino Taskinen Kuvat ja Teksti: Sirpa Vähäuski Valmiin kompostorin kuva: Eino Taskinen
|






